TOIVO PYLVÄLÄINEN – PÄIJÄNTEEN LÄMMINHENKINEN ERAKKO

Toivo Pylväläinen, 45 vuotta Päijänteellä

Toivo vietti suurimman osan elämästään Päijänteellä. Nuoruudessaan hän oli levoton sielu joka ei kauan viihtynyt yhdessä paikassa, tie kutsui koko ajan. Päijänteeltä hän löysi vihdoin mieluisan elämäntavan ja rauhan. Siellä hän viihtyi viimeisiin vuosiinsa saakka. Toivon elämä oli kovaa, eikä nälkäkään ollut hänelle outo vieras. Sivullisen näkökulmasta hänen elämänsä ei ollut kadehdittavaa, tuskin kukaan olisi halunnut vaihtaa paikkaa hänen kanssaan. Toivolle tämä elämäntapa oli parasta, hän ei koskaan valittanut. Hän oli jopa sitä mieltä, että oli rikkaampi ja onnellisempi kuin muut.
Vaikka Toivolla oli sana hallussa, hän oli ystävällinen kaikille.

Toivo syntyi Leivonmäellä 10.7.1894. Hänen vanhempansa olivat Wilppu ja Olivia Manninen. Wilppu osti perheelle Hasan tilan Joutsan Tolvasniemeltä 1897.
Olivia äiti kuoli 1902 Toivon ollessaan kahdeksan ikäinen. Hän oli pari vuotta naapurissa renkipoikana, ennen kun lähti maailmaa kiertämään.
Hän kierteli eteläisessä Suomessa kymmenkunta vuotta tehden töitä taloissa ja toimien mm. ´laukkuryssänä´.

Asevelvollisuus
Toivo Pylväläinen astui asepalvelukseen 23-vuotiaana vapaaehtoisena 15.2.1918. Palveluspaikkana oli Sortavala. Toivo osallistui sisällissodan taisteluihin Vuoksen rintamalla. Puolustusvoimien toimesta hän sai ainoan koulutuksensa; kolme viikkoa hevosenhoitokoulussa Viipurissa.

Työnjohtajana Rautatiehallituksella
Asevelvollisuuden jälkeen Toivo työskenteli Hilma-siskon ja hänen miehensä tilalla Pertunmaalla hevosmiehenä. Olihan hänellä hevosenhoitajan koulutus. Hän viihtyi tehtävässä vain kaksi kuukautta, kunnes katosi jälleen omille teilleen.
Toivo asettui 1920-luvulla Rihuun Heinolan seudulle. Hän toimi Rautatiehallituksen palveluksessa noin kymmenen vuotta. Sotaväessä saatu johtamistaito oli apuna esimiestehtävissä. Työnjohtajana toimiminen kertoo häneen kyvyistään, vaikka hän oli vain kiertokoulua vähän käynyt mies. Toivolla oli myös hyvä luku- ja kirjoitustaito.
1920-luvun lopulla hän oli töissä Heinolan rautatiesiltatyömaalla. Siellä olleessa kanttiinissa työskennellyt nuori nainen tuli ”siunattuun tilaan”. Työkavereiden todettua että Toivon täytyy kantaa vastuu tapahtuneesta. Toivo kantoi poliittisen vastuun ja katosi. Hänen luultiin hukkuneen Kymen virtaan. Tosiasiassa hän souteli virtaa ylös eteläiselle Päijänteelle. Toivo vietti alkuvuodet Liuhtolan talossa pieniä metsätöitä tehden. Siihen aikaan Päijänteessä oli hyvä taimenkanta, Toivo uisteli ja myi kalaa. Siihen aikaan ei ollut oikein hyviä taimenuistimia ja niin alkoi 1930-luvulla vaappujen rakentelu. Yrityksen ja erehdyksen kautta syntyi toimiva vaappu.
Toivo asusteli kalastellessaan eri saarissa, siihen aikaan vakinaista asutusta oli kaikissa isoissa Etelä-Päijänteen saarissa. Hän muutti Koreakoivussa olevaan hirsimökkiin 1936.

 

Koreakoivu eli Harhu
Keskellä Tehinselkää, sijaitsevalla pienellä saarella. Sen pituus on noin puoli kilometriä länsi-itä -suunnassa. Levein kohta on puolestaan pohjois-etelä –suunnassa, vähän yli 150 metriä.  Vanhalta nimeltään se oli Harhu. Uudempi nimi Koreakoivu tuli saaren itäpäässä olevan kummelin vieressä kasvaneesta erikoisen komeasta koivusta. Salama kaatoi koivun ja se lahosi pois.

Keskellä Koreakoivun saarta on pyykki joka jakaa saaren kolmeen osaan Sysmän, Kuhmoisten ja Padasjoen kesken. Karun saaren kamara on kivenlohkareiden peitossa, paljasta maata on hyvin vähän. Pohjoinen rantaviiva on täysin kivien peitossa. Kivikko jatkuu järvenpohjalla, veneellä rantautumiseen sopivia kohtia ei juuri ole. Eteläinen ranta koostuu veden hiomasta sorasta ja hiekasta. Sen rantaviivan tuntumassa on matalaa. Isolla aluksella ei pääse aivan saaren rantaan, mutta veneellä rantautuminen on helpompaa.
Koreakoivu sijaitsee avoimella paikalla. Sekä etelään että pohjoiseen on avointa selkää kymmeniä kilometrejä. Myös itä-länsi –linjalla matkaa mantereeseen on kymmenkunta kilometriä  molempiin suuntiin. Tuulisina päivinä, tuulen suunnasta riippumatta, aallokko kasvaa suureksi.
Toivosta on käytetty nimitystä erakko, joka ei kuitenkaan kuvaa häntä ihmisenä. Koreakoivun saaressa viettäminään vuosikymmeninä hänelle muodostui laaja ystäväpiiri ympäri Päijännettä. Hänen elämänasenteensa ja hyvät juttunsa tekivät hänestä helposti lähestyttävän ihmisen.
Toivo elätti itseään kalastuksella, itse hän kertoi pyydyskalastuksesta talvella:

”Mul ol siinä kolmattakymmenettä kiloa komiata kuhaa. Ol mulla verkkojakin mutta…-mutta kyllä kovilla minä olin. Mutta olin minä hyvässä kunnossa. Väliin kun minä kävin Isoselän tuolla puolen, Tehinniemen luona ol verkkoja ja täst ol ympäri ja Kalkkinen. Välillä ku ol huono keli suksil, ei suksetkaa välii tult, sellasia halkeumia painunu vettä ni pattina jäällä. Neljän aikaa aamulla tulin kotia. Mutta miel ol ilone, hi, ku ol sukskelkassa siinä neljättäkymmentä kiloa kuhaa.”

Suomalaisen vaapun esi-isä
Toivon kehittämät vaaput olivat kuuluisia kalastajien keskuudessa ja niitä tultiin ostamaan Toivolta. Yksi hänen kalakavereistaan oli Lauri Rapala. Hän sai Toivolta pari vaappua ja alkoi kehitellä omia versioitaan. Lauri elätti itseään myös kalaa myymällä. Kun hänen itse tekemänsä vaaput antoivat hyvin kalaa, myös muut kalamiehet kyselivät niitä ostaakseen. Lauri teki havainnon että on helpompi elättää perhettä tekemällä vaappuja kotona kuin soudella tuulisia Päijänteen selkiä. Loppu onkin sitten historiaa.

Toivon maailmaan voit tutustua Erakonsaaren risteilyillä.

Lisää aiheesta löytyy kirjasta Toivo Pylväläinen Päijänteen erakko